perjantai 10. toukokuuta 2013

Sirkus ja tivoli saapuneet

Suomen tivoli saapui taas Poriin. Siellä on tietysti karuselleja, erilaisia kenttäpelejä ja huiman korkea maailmanpyörä. Ja surmanajajia. Ei taida siellä olla vielä Tuulalle ja Pentille mitään katsottavaa, mutta Sirkus Vikingiä pitää kyllä miettiä. Sirkuksen Noakin arkissa on kuulemma sieviä pikkukarhuja, alligaattoreita, apinoita ja kaksi 200 kg painoista temppuilevaa karhua. Olisi siinä meidän lapsilla ihmettelemistä.

Sirkun Vikingin seurueessa on kolme klovnia, kaksi jonglööriä, kaksi akrobaattia ja mekaaninen hevonen. Mutta notkeudessaan ylivertainen on kuitenkin kiinalainen Cam Tai & Co, joka koostuu yhden perheen jäsenistä. Perheen lapset ovat jo oppineet auttavasti suomeakin.