perjantai 28. elokuuta 2015

Ukkosia ja lämmintä säätä

Huh, kyllä viime aikojen lämpimät säät ja niiden aiheuttamat ukkoset ovat tosiaan vaarallisia. Täällä kaupungissa on tietysti vähän turvallisempaa, mutta kyllähän täälläkin aina välillä pistorasioita hajoaa, mutta Vileneillä Merikarvialla,  siis Vilenin Laurilla Ylikylässä, oli ollut todellinen vaara. Onneksi kukaan ei ollut kotona, ties miten olisi käynyt. Kotiin tultuaan oli Lauri ensin huomannut salaman iskeneen talon vieressä olleeseen suureen koivuun ja hajottaneen sen pirstaleiksi. Sisällä oli sitten sitäkin hurjempi näky: salama oli irrottanut katto- ja seinäpahvit ja tapetit irti.  

(Satakunnan Kansa 28.8.1951)

tiistai 18. elokuuta 2015

Kuka murhasi rouva Skroofin

Takaisin kaupungissa. Kyllä oli hienoa olla lomalla kotikulmilla, käydä mustikassa, puolukatkin alkoivat kypsyä, poimia viinimarjoja ja keittää mehua. Tuula ja Pentti viihtyivät mummun ja fasterin hoivissa ja minä sain kerrankin uppoutua lukemaan, aivan rauhassa. 
Innostuin Mika Waltarista, luin sekä Sinuhe egyptiläisen että Mikael Hakimin, ja sitten suorastaan ahmin salapoliisiromaanit Kuka murhasi rouva Skroofin ja Komisario Palmun erehdys. Voin melkein nähdä silmissäni lipevän saarnaaja Mustapään kuiskuttelemassa rouva Skroofin korvaan. 

keskiviikko 12. elokuuta 2015

maanantai 10. elokuuta 2015

Kaivattu sade

No kun juuri pääsin valittamasta jatkuvasta kuumuudesta ja kuivuudesta niin tulivathan ne  lopultakin ne kaivatut, virkistävät kesäsateet. Ei sateesta vielä nuutuneiden kasvien avuksi juurikaan ollut, ei sitä tainnut tulla kuin pari milliä, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

(Satakunnan Kansa 11.8.1951)

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Helleaalto

Huh mikä helle - olisi vaan pitänyt jäädä Merikarvialle. Tänään on ollut melkein 30 astetta ja se on kyllä täällä kaupungissa liikaa. Vaikka avaisi kaikki ikkunat, ei ilma kunnolla liiku.  Kun olimme päivällä lasten kanssa Kirjurinluodon "rivieralla", kulki ihmisiä uimalaitoksen suuntaan virtanaan.

maanantai 3. elokuuta 2015

Hauskoja muisteluksia jäätelön ostosta Porin puolen kansakoulukisoisssa 1948

Ollaan oltu nyt täällä Merikarvialla jo kohta viikko, käyty marjassa, uimassa ja nautittu puhtaasta maalaisilmasta. Löysin hyvän mustikkapaikankin, vaikka niitä tavallisissa paikoissa ei olekaan, kun oli niin kylmä alkukesä ja nyt sitten on ollut, vaikkakin helteistä, niin kuivaa.

Meillä tuli yhtenä ehtoona puheeksi ne kolmen vuoden takaiset Porin seudun kansakoulukisat. Täältä mailtakin lähti Poriin paljon koululuokkia, mikä oli tietysti lapsille suuri asia, koska eihän täältä usein kaupungissa käydä, eivätkä ainakaan lapset. Joten kaikenlaisia kommeluksia sattui monelle.  

Kun kaupunkiin lähdettiin, jotkut lapset saivat jopa hiukan taskurahaa mukaan. Eräs Anna oli myös saanut taskurahaa ja päättänyt ostaa jäätelöpuikon. Anna oli kyllä jo aiemmin saanut jäätelöä, kun oli päässyt kyläilemään Hilma-tädin luokse Turkuun, jäätelöä ja reksattuja omenoita. Porissa Anna osti saman tien kaksi jäätelöpuikkoa ja laittoi toisen kassiin syödäkseen sen myöhemmin. Onneksi oli kuitenkin laittanut puikon kassissa olevaan emalimukiin. Pettymys oli ollut suuri, kun Anna sitten oli aikonut syödä sen toisen puikon. 

Samanlainen hassu tapaus oli sattunut Simollekin. Heitä oli ollut kolme poikaa, jotka olivat kävelleet sisälle ensimmäiseen kauppaan. Heistä pienin oli rehvakkaasti tilannut "joka jannulle jäätelöt".  Myyjä oli sitten, ihan ystävälliseti, vastannut, että "voi kuulkaa pojat, kun tämä on kangaskauppa". Pojat olivat menneet jäätelöostoksille Nuikkisen kangaskauppaan.