perjantai 23. syyskuuta 2016

Uusi Rosenlewin tehdas nousee Poriin

Tuleepa siitä uudesta Rosenlewin tehtaasta iso, siis siitä, jota nyt parhaillaan rakennetaan joen pohjoisrannalle. Siellä aletaan tehdä ainakin jääkaappeja,  sähköhelloja ja pesukoneita, eli sähkölaitteita, jollaisista meistä suurin osa on toistaiseksi saanut vain haaveilla. Toivottavasti uusi tehdas tuo laitteet hinnoiltaan paremmin tällaisten tavallistenkin ihmisten ulottuville. 

Kaikesta hienoin olisi varmaan jääkaappi. Eihän ruokien säilytys kylmänä vuodenaikana mikään ongelma ole, kuistilla on kylmäkonttuuri ja pahimmilla pakkasilla keittiön konttuurissakin on melkein tarpeeksi kylmä. Mutta nyt taas tänäkin kesänä, varsinkin loppukesän helteillä, kun mitään ei hankkinut saada säilymään. Alustassa, jopa kellarissa oli  yli 15  astetta, eihän siellä mikään säilynyt. Maidot happanivat hetkessä - tulipas paistettua pannukakkua toisenkin kerran - ja muutenkaan ei mitään voinut ostaa kuin enintään päivän tarpeisiin. Kaupassa piti käydä jatkuvasti. 

Onneksi meillä sentään on tuo sähköhella. Kyllä siitä moni on kade, ja onhan se aikamoista ylellisyyttä. Sähkö on kallista, joten ei sitä hellaa kannata turhan päiten käyttää, mutta olisi tainnut jäädä moni pannukakku paistamatta ja maidot menneet haaskuun, jos olisi puuhella pitänyt lämmittää.  

Niin ja pesukone. No, olisihan se hienoa, jos voisi pestä kotona muutakin kuin nyrkkipyykkiä, mutta eihän sellaista voisi tällaiseen puutaloon hankkia. Ensin pitäisi saada kylpyhuone. Ennen kylpyhuonetta haluaisin sisälle WC:n,  kyllä minä pyykillä voin käydä pesutuvassa. 

Korsmanin talon keittiön sähköhella ja keittiön konttuuri.
 

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syysmarkkinoilla hiljaista

Olipas torilla hiljaista tänään, vaikka oli syysmarkkinat. Paljon oli kaikkea tarjolla, mutta meitä ostajia vähänlaisesti. Eivät tainneet maaseutulaiset näin kauniilla ilmalla lähteä syyskiireiltään tänne kaupunkiin. Eikä eillä kaupunkilaisillakaan nyt niin runsaasti ole rahaa kukkaroissa, kun juuri pari päivää sitten piti maksaa verot kaupungille. 

Tavaraa kyllä oli, varsinkin omenoita, vaikka vielä osin raakileita. Pieniä krippanoita sai 40 markalla kilon. Puolukoita oli paljon, samoin kurkkuja ja komeita kaaleja.Niin ja erilaisia kotiteollisuuden tuotteita oli tavallista enemmän tarjolla, puuteoksia, kankaanpääläisiä ruojuja, mattoja ja pöytäliinoja. Olen haaveillut ostaa kamariin uuden maton, ja oikein kauniin vaalean karvalankamaton löysinkin, mutta se maksoi 24.000 markkaa, joten vielä jäi ostamatta. 

No, ostin sitten omenoita, niitä pieniä. Ajattelin keittää niistä ehtoosti vielä hilloa yhdessä puolukoiden kanssa. Puolukoitahan meidän ei tarvitse ostaa, kun Olavin äiti on niin innokas marjanpoimija. Kyllähän pelkkä puolukkahillo on hyvää, mutta omena-puolukkahillo hauskaa vaihtelua.  


Omena-puolukkahillo
1 kg puolukoita 
1 kg omenoita
1,5 kg sokeria
pala kanelia
1 dl vettä

Sokeri, vesi ja kaneli keitetään 5. asteen sokeriliemeksi (= kun veteen kastettu lusikka pannaan sokeriliemeen ja sitten taas äkkiä kylmään veteen ja lusikkaan jääneestä sokerista voidaan muodostella pehmeä pyörykkä) ja siihen laitetaan puolukat kiehumaan. Omenat kuoritaan, paloitellaan, siemenkodat poistetaan ja lohkot pannaan suoraan puolukoiden joukkoon. Hillo saa kiehua, kunnes omenalohkot ovat kirkkaat ja hillo läpikuultavaa. 


Jopa näin hijaiselta näytti syysmarkkinoilla. Komeat kaalinkerät odottelivat ostajia ja sinä aikana voivat kauppiaat pitää pientä tupakkaturinaa. 

Mutta syntyihän niitä kauppoja sentään. Esim. tästä korista tekivät herkulliset kaneeliomenat erinomaisesti kauppansa, varsinkin kun hinta oli melko kohtuullinen.
 
(Satakunnan Kansa 15.9.1951; H.Koskimies-E.Somersalo: Keittotaito, 6.painos 1937.)

torstai 8. syyskuuta 2016

Satakunnasta matkailukeskus

Kyllä on jo aikakin, että Satakuntaa nostetaan esille matkailumielessä. Tuntuu, että aina kun Suomen matkailusta puhutaan, jää tämä meidän maakunta kokonaan varjoon. Me satakuntalaiset taidamme olla luonteeltamme vähän kitsaita esittelemään aarteitamme, vaikka onhan meillä nyt vaikka mitä, merenrannikon karuja näkymiä ja  hohtavia hietikoita, lämpimiä sisämaajärviä, jylhiä louhikoita ja laajoja viljelysaukeita. Eikä meiltä suinkaan puutu vanhan kulttuurin muistomerkkejäkään. 

Täytyy kyllä myöntää, ettei sitä itsekään ole tullut omaan maakuntaan paljoa tutustuttua. Tuttu on melkein vain reitti Merikarvialle, me kun Olavin kanssa olemme sieltä kotoisin. Kun siellä menee meren rantaan, niin onhan se meren tuoksu ja tuulen tuiverrus hienoa, mutta paljon muualla ei sitten ole tullut käytyä. 

Olisi kyllä hieno päästä käymään vaikka  Vammalassa,  Pirunvuorella,  kun sanovat, että se on kuin Satakunnan oma Koli. Miltähän se maailma oikein näyttäisikään ylhäältä päin katsottuna? No, ehkä vielä joskus, kun lapsetkin kasvavat. 

(Satakunnan Kansa 8.9.1951)

torstai 1. syyskuuta 2016

Intiaanikesää!

Onpas tämä aikamoinen syyskuun alku, hellettä tänään 27 astetta ja vesi 20-asteista. Alkaa olla jo tukalaa, kun tällaiset säät ovat pian jatkuneet melkeinpä kuukauden verran ja vain jatkuvat eikä sateista ole tietoakaan!

Tuula ja Pentti alkavat olla jatkuvasta kuumuudesta kärttyisiä, nukkuminen kun ei ole näillä säillä helppoa. No, onneksi meillä on tuo Kirjurin Riviera, siellä saavat lapset pulikoida ja  sen jälkeen uni maittaa.