Kyllä olivat lapset riemuissaan tänä aamuna, kun eilen satanut ensilumi, tai no oikeastaan jo toisen kerranhan lunta satoi, oli vielä maassa paksuna kerroksena. Tuula ei olisi millään malttanut syödä edes aamupuuroaan ennen pihalle lähtöä ja sinnehän se Penttikin tietysti Tuulan perässä hinkui. Penttiä oli niin hauska katsella, astui kaksi askelta ja huomasi takanaan lumeen jääneet jalanjäljet, astui askeleen ja katsoi taas, oli aivan kummissaan, että mitä oikein tapahtuu. Komean lumiukon saivat pihaan aikaiseksi, pesästä haettiin hiilenpalat silmiksi ja kellarista tietysti porkkana nenäksi. Eivät olisi millään halunneet tulla sisälle, vaikka Tuulallakin oli iho sukan varren ja sukkanauhaliivin välistä jo aivan sierettynyt ja hame melkein vyötärölle saakka märkä. Mutta ruuan jälkeen molemmat nukahtivat kuin seinään ja nukkuivat kolmatta tuntia. Ja sitten olikin jo taas päästävä ulos lumihommiin.
(Satakunnan Kansa 1.12.1951, 2.12.1951)
