tiistai 17. joulukuuta 2013

Jouluostoksilla

Huomaa, että jouluun on enää viikko, lehti on täynnä joulumainoksia: ruokia, lahjoja, koristeita, radioita, nii-in, ihan mitä tahansa. Tuula saa tänä vuonna joululahjaksi uuden hienon Martta-nuken ja ajattelin minä hänelle vielä ommella uuden esiliinankin. Pentille ei vielä lahjoja tarvitakaan, on niin pieni vielä. Olaville olisin ostin Varhelasta uuden paidan. Siinä ne meidän perheen joululahjat sitten ovatkin - tai no saa nähdä, toisiko pukki minullekin jotain pientä.  

Onneksi pula-aika hiukan alkaa hellittää ja sain leivottua pipareita. Niin ja riisiryynejäkin tuli, joten saadaan joulupöytään riisipuuroa ja rusinasoppaa. Ajattelin, että jos tänä jouluna pystyisi hankkimaan pienen palan sianlihaakin uuniin. Onhan se liha kallista, mutta täytyy sitä näin jouluna yrittää vähän parempaa pöytään laittaa. Kinkkua ei tietenkään pysty ostamaan. Sallattia, lanttulaatikkoa ja  perunalaatikkoa lihan kanssa ja tietysti suutarinlohta.