Porin kaupunkikuva kohenee huimaa vauhtia. Tässä kevään korvalla on valmistumassa kolme ihan uutta kivitaloa vanhanaikaisten, osin jo varsin heikkokuntoisten ja ulkonäöltään suorastaan rähjäisten puutalojen tilalle.
Suurin uusista taloista on tuo kuvan komea ja kaunis talo, joka on rakennettu Rosenlewin virkailijoita varten. Sen on suunnitellut tamperelainen arkkitehti Tähtinen. Talon Katariinankadun puoleinen kolmikerroksinen, 18-asuntoinen osa on jo valmis, Länsipuiston puolelle kuuteen kerrokseen tulee 30 asuinhuoneistoa, joissa on yhteensä 114 huonetta.
Mikonkadulle, osoitteeseen 28, on valmistumassa Ahde Oy:n 4-kerroksinen kivitalo. Siihen tulee 12 asuinhuoneistoa. Johtaja Limnellin 3-kerroksinen talo Mikonkadun ja Katariinankadun kulmaan on on jo valmistumassa.
Eihän niissä Presidentinpuistokadun ja Kiertokadun aravataloissakaan mitään vikaa ole, mutta ovathan nämä "kovalla rahalla" rakennetut talot hienompia - ja kalliimpia.
(Satakunnan Kansa 25.2.1951)
Korsmanin talossa rouva Kaarina Korsman pyörittää nelihenkisen perheen arkea vuonna 1951. Päiväkirja kertoo porilaisen kotirouvan elämästä aikana, jolloin kahvi oli kortilla ja oli hyvä osata parsia näkymättömästi.
lauantai 21. helmikuuta 2015
Kaksi kottaraista
Kevään ensimmäisiä merkkejä on jo nähty, nimittäin Seikun sahan lautatarhalla kottaraispari pesäntekopuuhissa. Vaikka kottarainen onkin ensimmäisiä kevään muuttajia, niin nyt ovat kyllä vähän turhankin aikaisessa!
(Satakunnan Kansa 21.2.1951)
(Satakunnan Kansa 21.2.1951)
perjantai 13. helmikuuta 2015
Ekwallin huonekaluvarasto paloi eilen
Ihmettelinkin edellisyönä, että mikä kauhea käry täällä haisee, mutta se oli näköjään Ekwallin huonekaluliikkeen varasto, joka paloi. Heräsin savun hajuun ja tarkistin tietysti ensin omat kakluunit ja keittiön hellan ja kävin katsomassa myös pihalta, että näkyykö naapureilla tulta, mutta en siinä yön pimeydessä mitään nähnyt. Olavi ihmetteli, että mitä minä oikein keskellä yötä kohkaan, ei hän mitään haistanut.
Varasto oli ollut ihan täynnä uusia huonekaluja, mm. paljon hetekoita, mutta myös muita huonekaluja. Vahingot ovat useita satoja tuhansia.
(Satakunnan Kansa 1951)
Varasto oli ollut ihan täynnä uusia huonekaluja, mm. paljon hetekoita, mutta myös muita huonekaluja. Vahingot ovat useita satoja tuhansia.
(Satakunnan Kansa 1951)
lauantai 7. helmikuuta 2015
1073 autoa Porissa
Ei ihme, että viime aikoina on tuntunut, että Porissa autoja suorastaan vilisee, sillä niitä on tullut viime vuonnakin 18 % lisää. Porissa on siten jo 1073 kpl autoa ja koko Porin katsastusalueella yhteensä 4446 kpl. Raumallakin on 299 autoa. Onneksi melkein kaikki autot ovat nykyään taas bensiinikäyttöisiä, häkäpönttöautoja oli viime vuonna Porin alueella enää kaksi kappaletta.
(Satakunnan Kansa 7.2.1951)
(Satakunnan Kansa 7.2.1951)
tiistai 3. helmikuuta 2015
Härkiä vai elefantteja Porin kaduilla
Vaikka Satakunnan Kansa väittää, niin en minä ole kyllä Porin kaduilla nähnyt sen enempää vetohärkiä kuin elefanttejakaan, vaikka noita jälkimmäisiä täällä olisi kuulemma viime vuosina silloin tällöin tallustellut. Jaa no, olihan tuossa Hevostorilla sirkuksessa juuri joku vuosi sitten ainakin virtahepo, joten kai sitten elefanttejakin. Vetohärkiä en kuitenkaan kyllä muista koskaan nähneeni, mutta ei ihme, jos ne olivat jo melkeinpä jääneet käytöstä ennen I maailmansotaa!
(Kuva Satakunnan Museon kokoelmat; sama kuva ja uutisteksti Satakunnan Kansa 1.2.1951)
(Kuva Satakunnan Museon kokoelmat; sama kuva ja uutisteksti Satakunnan Kansa 1.2.1951)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)