Korsmanin talossa rouva Kaarina Korsman pyörittää nelihenkisen perheen arkea vuonna 1951. Päiväkirja kertoo porilaisen kotirouvan elämästä aikana, jolloin kahvi oli kortilla ja oli hyvä osata parsia näkymättömästi.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Tänään oli taas penkinpainajaiset
Oltiin tänään lauantaina lasten kanssa kaupungilla katsomassa penkinpainajaisia. Abiturientteja oli tänä vuonna Porissa jo satakunta.
Kuulin sivukorvalla yhteislyseolaisten kertovan, kuinka kova työ oli ollut löytää vanhanaikaisia vaatteita, osa oli kiertänyt päiväkausia pitkin maakuntaa. Mutta se ei kuulemma ollut näiden penkinpainajaisten vaikein työ vaan kahvin hankkiminen opettajien läksiäiskahville. Lyseon pojilla oli pukeutuminen ollut kaikesta päätellen helpompaa, niin kamalissa vaatteissa ja karvareuhkoissa, saunavihdat kainalossa pojat esiintyivät. Tyttölyseon 18 "pikkutyttöä" olivat Tuulasta todella hassunkurisia - isoja tyttöjä, mutta letit päässä ja nukke sylissä.
perjantai 21. helmikuuta 2014
Poliisien hiihtokilpailut Yyterissä
Olavi oli tänään hiihtokilpailuissa! Turun ja Porin läänin poliisikunta oli nimittäin Yyterissä kilpailemassa hiihtomestaruudesta. Aika noloa oli, että turkulaiset voittivat kaikki sarjat, niin joukkue- kuin mieskohtaisestikin käydyt sarjat. Olavi selitti huonoa hiihtoaan huonolla kelillä (oli suojasää) ja epäonnistuneella voitelulla, mutta taitaa olla sen verran aikaa Olavin nuoruuden hiihtomestaruuksista Merikarvialla etteivät taidot enää oikein riittäneet.Mutta vaikka Olavi ei palkintoa saanutkaan, niin melkoinen palkinto tavalliselle poliisimiehelle on jo se, että hän pääsi muiden kilpailuun osallistuneiden kanssa Porin kaupungin tarjoamalle päättäjäisaterialle, jossa on paikalla jopa maaherra Erkki Härmä.
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Sää ja suursiivous
Voi harmi tätä säätä. Minun piti niin tehdä tänään oikein kunnon suursiivous, kun Tuula ja Pentti ovat Merikarvialla ja saisin rauhassa tehdä. Olin ajatellut viedä kaikki matot hankeen, mutta kun maassa ei ole lunta senttiäkään. No, yritän ainakin vähän viedä ulos, jos vain ei ala sataa vettä. Ainakin nojatuolit pitäisi tampata ja ryijy samoin. Lutikoita meillä ei onneksi ole, onko sitten hetekalla ansionsa asiaan? Katso
tiistai 18. helmikuuta 2014
Koiravaljakkoajelulla
Onneksi Penttikin on sen verran taudistaan kuntoutunut, että pääsimme jo tänään hetkeksi ulos ja torille kokeilemaan koiravaljakkoajelua. Tuula oli aivan haltioissaan koirista ja varsinkin päästessään koiravaljakon kyytiin ja kyllä Penttikin sen verran hihkui, että ei ollut epäilystä, etteikö poika olisi siitä tykännyt. On se hienoa, että lapsille järjestetään näin mukavia tapahtumia. Kiitos siitä Rauman palvelus- ja seurakoirakerholle sekä Porin palveluskoirayhdistykselle.
Ajelun jälkeen lapset lähtivät Olavin Impi-siskon kanssa Merikarvialle pariksi päivää, ja minä sain alkaa tehdä rauhassa kotitöitä. Ihan alkajaisiksi leivoin tänään ruispiparkakkuja. Ne ovat hyviä, mutta kyllä niihin menee paljon hyviä aineita. Huomenna teen suursiivoa ja torstaina ajattelin keittää makkarasoppaa lasten kotiinpaluun kunniaksi. Katso
Ajelun jälkeen lapset lähtivät Olavin Impi-siskon kanssa Merikarvialle pariksi päivää, ja minä sain alkaa tehdä rauhassa kotitöitä. Ihan alkajaisiksi leivoin tänään ruispiparkakkuja. Ne ovat hyviä, mutta kyllä niihin menee paljon hyviä aineita. Huomenna teen suursiivoa ja torstaina ajattelin keittää makkarasoppaa lasten kotiinpaluun kunniaksi. Katso
RUISPPIKKULEIPÄ
400g voita
200g sokeria
2tl leivinjauhetta
5dl vehnäjauhoja
5dl ruissihtijauhoja
1. Vaivaa voi ja sekoita kaikki
ainekset hyvin sekaisin.
2. Kaulitse taikinasta ohut levy
ja pistele se.
3. Ota muotilla pipareita ja
paista ne 200 asteessa.
Satakunnassa
ruispikkuleivät ovat pyöreitä ja niissä on reikä keskellä.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Lapset tuhkarokossa
Pentti ja Tuula saivat sitten tuhkarokon, sillä se on täällä nyt muodostunut melkein jo epidemiaksi. Tuula oli leikkimässä Hevostorin puistossa ja siellä oli ollut pari yskivää lasta, mutta koska heillä ei vielä ollut iholla mitään näkyvissä, olivat lapset päässeet ulos. Siitähän se helposti sitten tarttuu. Eikä mekään heti osattu tuhkarokkoa epäillä, kun Tuulalle nousi kova kuume, sillä täällä on ollut niin paljon influenssaakin. Joten siinä vaiheessa kun Tuulan ihottuma tuli näkyviin oli Penttikin tietysti jo saanut tartunnan. Tuula on jo sen verran iso ja muutenkin hyväkuntoinen, että hän selvisi loppujen lopuksi taudista aika helpolla. Pentti sen sijaan on ollut todella huonossa kunnossa, korvat ovat särkeneet ja pelkäsimme jo keuhkokuumetta, mutta nyt näyttää, että Pentti toipuu.
Tulirokkoakin Porissa on ollut liikkeellä. Se oli ennen todella hankala ja vaikea tauti, mutta onneksi sitä voidaan nykyään menestyksellä hoitaa penisilliinillä. Harmi, ettei tuhkarokkoon ole keksitty mitään lääkettä.
Tulirokkoakin Porissa on ollut liikkeellä. Se oli ennen todella hankala ja vaikea tauti, mutta onneksi sitä voidaan nykyään menestyksellä hoitaa penisilliinillä. Harmi, ettei tuhkarokkoon ole keksitty mitään lääkettä.
lauantai 8. helmikuuta 2014
maanantai 3. helmikuuta 2014
Sodan kauhut eivät jätä
Onneksi meidän Olavi selvisi sodasta loppujen lopuksi aika pienin vammoin, vaikka kyllähän hänkin silloin tällöin näkee painajaisia ja huitoo ja huutaa unissaan. Moni ei kuitenkaan tunnu selviävän, vaikka sodan loppumisesta on sentään jo vuosia. Nytkin oli lehdessä juttu siitä, kuinka taiteilija Veikko Aaltona, joka nykyään asuun Ruotsissa, oli sytyttänyt taulunsa omassa kodissaan palamaan! Aaltona sai talvisodassa rintamalla pahan shokin ja näkee pahoja painajaisia. Nyt hän oli nähnyt unta, että hänen pitää yksin hyökätä venäläisten korsuun. Ruotsin poliisi jopa uskoo Aaltonan selitykseen, ainakin osittain, sillä tämän tiedetään olleen vaikeuksissa sodassa saamiensa vammojen vuoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)