Tukkijoella

Olimme tänään elävissä kuvissa iltapäivänäytöksessä Elokuvateatteri Sampossa. Lapset olivat sen aikaa Olavin siskon, Impin, hoidossa. Impi oli pominut meille talviset puolukat ja tuli sitten niitä tuomaan ja samalla vähän kyläilemään.  

Elokuva oli nimeltään Tukkijoella ja siinä oli pääosassa Tauno Palo. Kyllä oli hauska elokuva, iloisia lauluja, huumoria ja vielä rakkauttakin. Siitä rakkausosuudesta Olavi ei oikein niin välittänyt, mutta olihan se muuten miehillekin mieluisa elokuva. 

Kyllähän jotkut olivat sitä mieltä, että Tauno Palo oli Turkan roolissa vähän turhan vanha, onhan hän jo 43-vuotias, mutta kyllä hän minusta oli vieläkin komea, sillä tavalla kypsän miehekäs. Ilokseen sitä katsoi ja kun vielä niin komeasti laulaakin.

Influenssa vai nuhakuume

Näköjään heti syksyn tultua tulevat myös sairaudet. Ensin Tuula ja sitten Pentti alkoivat niiskuttaa ja sitten nousi kuume. Influenssasta aina puhutaan, mutta kun luin häälahjaksi saamaani lääkärikirjaa, niin tavallista nuhakuumetta se taitaa olla. Lehdessä mainostettiin Nuha-Nuuskaa, mutta olisikohan se kuitenkaan lapsille sopivaa? Taidan kuitenkin hakea apteekista uuden purkin vanhaa tuttua Vicks Vaborubia, sitä kun hieroo lasten rintaan niin nenä aukeaa ja muutenkin on helpompi hengittää.

  (Kodin lääkärikirja 8. painos 1946)

Ihannetakki

(Satakunnan Kansa 21.9.1951)

Wäinö Aaltonen Porissa

En tiennytkään, että Porissa on niin taitavia kivenveistäjiä, että itse Wäinö Aaltonen on täällä teettänyt jo toisen sankaripatsaan Vientikivi Malm & Nilsson'in veistämöllä. Itse Aaltonen oli eilen viimeistelemässä Alastarolle lähtenyttä patsasta ja kuvan perusteella se näyttää hienolta.

Poriin on myös tekeillä sankaripatsas, mutta sen suunnittelija on Aimo Tukiainen. 


(Satakunnan Kansa 15.9.2014)

Voiko sieniä syödä

Sain eilen ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa sienikastiketta. Ei se pahaa ollut, mutta eihän täällä niitä ole ennen syöty. Isäkin pruukasi aina sanoa ettei meillä mitään marollakkeja syödä. Lapsena meitä aina varoitettiin sieniin koskemasta, kun ne ovat niin myrkyllisiä.  Siksi se tuntuikin sitten sodan jälkeen niin kummalliselta, kun kuulin, että karjalaiset pitävät sieniä suurena herkkuna ja me lehmänruokana. 

Tänään tuli maitokaupassa puhetta erään karjalaisrouvan kanssa sienistä ja sieniruuista. Hiitolasta kuului olevan. Kehui olleensa sienessä ja löytäneensä komeita herkkutatteja, joista oli tehnyt kuulemma niin maukasta kastiketta. Kun ei oikein hänen intoaan ymmärtänyt, lähti hän siitä paikasta kotiin ja tuli pian takaisin kahvikupin ja lusikan kera ja pakotti minut maistamaan. Vähän kyllä hirvitti, mutta täytyy myöntää, että se oli parempaa kuin luulin. Vähän oudon liukasta ehkä. Mutta en minä kyllä silti sienimetsään aio lähteä, vaikka sienet kaiketi terveellistä ja vielä ilmaistakin ruokaa olisivat. Reseptinkin rouva antoi: 

Paistetut sienet
1/2 l perattuja ja kiehautettuja sieniä
75 g voita
1 dl korppujauhoja
suolaa
pippuria
3 dl kermaa
1 hienonnettu sipuli

Voi ruskeutetaan pannussa ja siihen pannaan hiukan pienennetyt sienet sekä sipuli. Kun sienet ovat hyvin paistuneet, lisätään niihin korppujauhot, jotka saavat ruskeutua, ja kerma. Sienet maustetaan suolalla ja pippurilla ja tarjoillaan kuumina keitettyjen perunoiden kanssa.

(Satakuntalainen keittokirja, 4. painos, 1992; Koskimies-Somersalo: Keittotaito, 1937)

Intiaanikesä jatkuu ainakin tämän viikon

Onpa ihanaa, helle jatkuu edelleen, kuulemma ainakin tämän viikon. Pitkään tästä on saanut nauttiakin, koko elokuun ja eilenkin Porissa oli varjossa 27 astetta ja veden lämpö oli + 20. EI siis eilen sentään ylitetty kesän lämpöennätystä elokuun yhdeksänneltä päivältä, jolloin oli kokonaista 28,9 astetta. Mutta kun lämmintä on jatkunut näin pitkään, alkaa jo kaivata viilennystä ja luonto odottaa sateita. 

Olin Tuulan ja Pentin kanssa eilen Kirjurin "Rivieeralla"  ja ranta oli täynnä ihmisiä. Uimalaitokselle virtasi ihmisiä koko ajan nauttimaan näistä poikkeuksellisista syyskuun kesäsäistä.

(Satakunnan Kansa 2.9.1951)