Veto koripallon naisten mestari!!!

Hienoa Porin naiset, voititte koripallon Suomen mestaruuden! Vastassa oli vielä Lahden koripalloilijat, joita pidettiin kuitenkin voittajaehdokkaina. Kovin korkeaa se peli ei kyllä tällä kertaa ollut, olen minä tänä syksynä parempaakin nähnyt, oli hosumista ja hidastelua, kohelointia ja summittaisia koriheittoja,

Hip hip huraa teille TULin Vedon naisille Ritva Friman, Toini Kallio, Vieno Katavisto, Viola Lanne, Helmi Lahti, Anja Lamminpää, Maire Lamminpää, Aune Salmi ja Auli Vehkaoja. Hieno on tällaisista kultatunnelmista jatkaa Uuteen Vuoteen!
 
(Satakunnan Kansa 31.12.1951)

Musta joulu tulossa!

Minkälaisiksi talvet ovat oikein muuttuneet? Eilen oli jo Tuomaanpäivä eikä vieläkään lunta maassa. Eikä kuulemma valkeasta joulusta ole minkäänlaista toivetta, enintään joulupäivänä voi tulla räntää. Lumiraja on jossain Oulun, Jyväskylän ja Punkaharjun paikeilla. Musta joulu ei oikein joulutunnelmaa tuo. No kuusi käytiin ostamassa torilta ja siihen kun pannaan ne Olavin Airiolta ostamat sähkökynttilät, niin kai siitä sitten joulutunnelma syntyy! 
(Satakunnan Kansa 22.12.1951)

Satakunnan Museon kuvakokoelmat

Jouluostoksille

Satakunnan Kansa 18.12.1951

Linja-auto liukkaalla ojaan Ruosniemessä

Satakunnan Kansa 12.12.1951

Olisi pitänyt tuonkin Keto-Seppälän auton kuskin uskoa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön autoasian osaston muistutusta, että linjaliikenteen harjoittaja voi keskeyttää liikenteen, jos on niin liukasta, että on vaara ajaa ojaan. Juuri siitä oli juttu eilisessä lehdessä, mutta kai siitäkin olisi sitten tullut kauheaa harmia asiakkailta, jos linja-autoa ei olisikaan tullut. 

(Satakunnan Kansa 11.12.1951)

Joulutunnelmaa löytyi kirjastosta

Satakunnan Kansa 24.12.1951

Kyllä nyt saisivat jo vesisateet loppua

Voisivat nuo säät olla vähän tasaisempia! Ensin oli kesä ja syksy niin kuiva, että sadot jäivät monin paikoin heikoiksi ja ihmisten kaivot kuivuivat. Nyt sitten on marraskuusta alkaen satanut vettä lähes lakkaamatta. Eivät ole kaivot enää kuivia, mutta ankeaa tämä alkaa olla, kun maa on musta ja ilma harmaa.  Ei millään hanki tajuta, että jouluun on enää vajaat kaksi viikkoa, kun jouluisesta säästä ei ole tietoakaan, ei yhtään lunta maassa. Liukkaiksi tiet ovat kuitenkin muuttuneet, mikä ei tilannetta mitenkään ainakan paranna. 

(Satakunnan Kansa 11.12.1951)

Rankkasadetta itsenäisyyspäivänä

Eilen vietettiin Suomen 34. itsenäisyyspäivää. Eihän sitä täällä Porissa mitenkään ihmeellisesti juhlita, ainakaan kotioloissa. Kynttilöitä jotkut sytyttää illalla ikkunoille, mutta eihän me Pentin takia voitu,  nyt kun on just oppinut kävelemään, ja kyllä Tuulaakin kynttilät ja tulitikut kiinnostaa vähän turhan paljon.

Sankarihaudoilla olisi ehkä voitu käydä, siellä lepää kuitenkin pari Olavin asetoveria,  mutta kun oli niin kamala sää, vesisadetta ja rankkaa tuulta, niin ei me lähdetty seppeleenlaskua katsomaan. 

Olisihan Teatterilla tietysti ollut itsenäisyysjuhlat, jossa esiintyi satoihin nouseva joukko soittajia, laulajia ja muita ohjelmansuorittajia. Eihän tällaiset tavalliset ihmiset, pienten lasten vanhemmat viidennestä osasta, tuollaisissa juhlissa tietysti käy, eihän meillä olisi edes sellaisia vaatteita.  Mutta aika kummalliselta kuulosti, että salissa oli ollut paljon tyhjiä paikkoja, eikä edes kaupungin johdon, virkavallan, kirkon tai virkamiehistön edustajia ollut saapunut paikalle. 

Helsingissähän ne isot juhlat pidetään. Linnassa oli ollut suuri vastaanotto, 1800 vierasta, jotka kaikki kätteli presidentti Paasikivi vaimoineen. Mahtaa heillä olla kädet hellinä! Vanha presidentti Ståhlbergkin oli kuulemma ollut paikalla. 

Niin ja näkyyhän juhla Helsingissä muutenkin ihan toisin, kun ajattelee vaikka sitä ylioppilaiden suurta soihtukulkuetta kaupungin halki Suurtorille. On se varmaan komea näky, kun valtava määrä nuoria valkolakkisia roihuavine soihtuineen täyttää kadut!

 (Satakunnan Kansa 7.12.1951)

Ensilumen riemuja jo toisen kerran

Kyllä olivat lapset riemuissaan tänä aamuna, kun eilen satanut ensilumi, tai no oikeastaan jo toisen kerranhan lunta satoi, oli vielä maassa paksuna kerroksena. Tuula ei olisi millään malttanut syödä edes aamupuuroaan ennen pihalle lähtöä ja sinnehän se Penttikin tietysti Tuulan perässä hinkui. Penttiä oli niin hauska katsella, astui kaksi askelta ja huomasi takanaan lumeen jääneet jalanjäljet, astui askeleen ja katsoi taas, oli aivan kummissaan, että mitä oikein tapahtuu. Komean lumiukon saivat pihaan aikaiseksi, pesästä haettiin hiilenpalat silmiksi ja kellarista tietysti porkkana nenäksi. Eivät olisi millään halunneet tulla sisälle, vaikka Tuulallakin oli iho sukan varren ja sukkanauhaliivin välistä jo aivan sierettynyt ja hame melkein vyötärölle saakka märkä. Mutta ruuan jälkeen molemmat nukahtivat kuin seinään ja nukkuivat kolmatta tuntia. Ja sitten olikin jo taas päästävä ulos lumihommiin. 

(Satakunnan Kansa 1.12.1951, 2.12.1951)

Poikain uusi ammattikoulu

Kylläpä Porin uudesta poikain ammattikoulusta tulee suuri. Siellä oli ollut eilen harjannostajaiset.

Satakunnan Kansa 26.11.1951

kyllä minua nauratti!

Vaikka tulipalo tietysti on aina kamala asia, vaikkei henkiä menetettäisikään, niin kyllä se tämän päiväinen uutinen kokemäkeläisen ulkorakennuksen palosta minua niin nauratti. Nimittäin kun palopäällikkö oli kysynyt 5-vuotiaalta Seppo-pojalta tulen syttymisestä, niin poika-parka oli ollut ääneti ja taistellut itkua vastaan, kunnes lopulta oli hiljaa ääni väristen sanonut: "En, en minä sitä polttanut". Pikkuinen poika parka. Varmaan oli kaikenlaista tuon ikäiselle sattunut ja kun sitten kysytään tulen syttymisestäkin, niin tottakai poika luuli, että häntä siitäkin syytetään! 

(Satakunnan Kansa 16.11.1951)

Jouluriisiä

Kyllä tosiaan ovat paremmat ajat koittamassa. Juuri eilen oli lehdessä juttua siitä, kuinka paljon enemmän hyviä ruoka-aineita on saatavilla. Voitakin syötiin vielä pari vuotta sitten vain 23 kg vuodessa, nyt meistä jokainen syö jo yli 30 kg. Sianlihan syönti on lisääntynyt vuoden 1934 14 miljoonasta kilosta vuoden 1934 kiloon.Montaa muutakin ruoka-ainetta alkaa olla hyvin saatavilla, mutta eihän siitä parantuneesta ruuan saannista saa iloita, kun sitten ovat heti terveysasiantuntijat varoittamassa lihomisen vaaroista ja sen aiheuttamista taudeista. Minusta nyt on ihan ymmärrettävää, että otetaan takaisin niitä sota-ajan ja pulan pudottamia kiloja. Ovathan työt toki keventyneet, kun koneet ovat tulleet niitä helpottamaan ja paljon enemmän istutaan kuin ennen, joten ruuassa ei tarvitsisi olla niin paljon kalorioita kuin ennen. Mutta kun niin monta vuotta elettiin perunalla ja silakalla ja ruisleivällä, puolukoilla ja korvikkeella, ei millään malttaisi alkaa pantata.

Niin että saako siitäkään iloita, että joulupöytään on luvassa riisipuuroa. Riisiä kun on saatu ostettua Italiasta niin paljon, että jokainen saa puoli kiloa. 

(Satakunnan Kansa 6.10. ja 7.10.1951)

Kuiva ja lämmin lokakuu

Huh huh, lopultakin alkaa syyslenssu helpottaa. Ensin alkoi nenä vuotaa Tuulalla ja pian oli Penttikin nokka tukossa. Pari viikkoa siinä melkein meni, onneksi en itse sairastunut, mitä nyt nenä vähän vuosi. Viime yönä taisimme jo kaikki nukkua koko yön ja nyt jaksaa taas ajatella muutakin kuin nenän pyyhkimistä, höyryttämistä ja Vicks Vaborubia! 

Oikeastaan aika ihme, että lapset sairastuivat, yleensähän tuollaiset taudit tulevat syysateiden ja kastumisen myötä. Tänä vuonna ei ole koko lokakuussa satanut juuri mitään, maa on kuulemma paikoin ollut niin kuivaa, ettei hevosilla ole saatu kuivia savimaita edes kynnettyä. Tammiston sademittausasemalla on koko kuukauden sademäärä ollut vain 3 mm, kun normaalisti se olisi ollut 66 mm. Kuivaa, ja mukavan lämmintä, on ollut täälläkin. 

(mm. Satakunnan Kansa 2.11.1951)

Ja taas kamala onnettomuus

                                                                                                                                

Kylläpä noita kamalia uutisia nyt osuu jatkuvasti silmiin. Toissapäivänä hukkui lapsi, eilen sytyttivät tilitikuilla leikkineet lapset vajan tuleen Karviassa. Onneksi kukaan ei kuollut, vaikka vaja paloi. Mikähän niissä tulitikuissa ja tulessa oikein on, kun lapset aina niin innokkaasti haluavat tikuilla leikkiä. Uutiset lasten aiheuttamista tulipaloista ovat aivan liian tavallisia. No, kyllä mekin saamme olla Tuulan kanssa tarkkana, ettei tikkuaski vaan jää minnekään hänen ulottuvilleen. 

Niin se tulipalo. Se oli siis sattunut Karviassa Karvian kylässä erään vanginvartijan heinävajassa. Sitä ei ehditty rajoittaa paikallisen sammutusväen voimin, joten vaja ehti palaa kokonaan ennenkuin Karvian VPK pääsi paikalle noin 10 km matkan takaa. Rakennuksen mukana paloi pieni määrä heinää ja pahnoja, mutta perunakellari säilyi vahingoittumattomana.

(Satakunnan Kansa 17.10.1951)

Pikkupoika hukkunut Niinisalossa

Voi kuinka kamala tapaus Niinisalossa! Kolmevuotias Erkki-niminen pikkupoika, erään sotilasmestarin nuorin lapsi, oli eilen hukkunut Niinisalon varuskunnan alueella. Poika oli ollut leikkimässä toisten ikäistensä lasten kanssa  Valkeajärven rannalla laiturilla, mutta pudonnut laiturilta veteen. Kun äiti oli hetken päästä mennyt hakemaan poikaansa, olivat pojan toverit sanoneet, että Erkki on vedessä.  Äiti oli saanut nostettua pojan matalasta vedestä  nopeasti ja vienyt hänet läheiseen varuskunnan sairaalaan. Mutta vaikka poikaa oli yritetty elvyttää neljä tuntia, niin turhaan…

Kyllähän sen ymmärtää, ettei äiti aina pysty jokaista pienokaisensa askelta seuraamaan, mutta että noin pieniä lapsia keskenään laiturilla! Useimmitenhan pienet lapset eivät pääse rantaan ilman isompien lasten valvontaa, mutta ei lehdessä ainakaan kerrottu, että paikalla olisi ollut isompia lapsia, ja kaiketi jos olisi ollut, olisivat he jo pudonneen ylös nostaneet. Mitä lienee tapahtunut, että tällainen valitettavan tavallinen onnettomuus taas sattui. Aivan sitä äidin sydämeen sattuu. 

(Satakunnan Kansa 16.10.1951)