lauantai 25. maaliskuuta 2017

Lumityöt sen kun jatkuvat

Kylläpä talvinen sää jatkuu tänä vuonna pitkään. Eihän nyt tietysti vasta ole kuin maaliskuun loppu, mutta harvemmin sitä ihan näin lumista enää tässä vaiheessa on. Ollaan yritetty autella Fiinaa, vuokraemäntää, lumitöissä, kun hän on sentään jo iällä ja tässä on  jalkakäytävää varmaan viitisenkymmentä metriä molempiin suuntiin, kulmatontilla kun ollaan. Eihän hän sitä pysty yksin tekemään, ja onkin sovittu että Olavi auttaa, kun töiltään ehtii, usein aamuisin ennen töihin lähtöä. Olen minäkin autellut, mutta en vaan pääse kovin aikaisin aamulla lasten takia ulos, ja jalkakäytävien pitäisi olla puhtaina lumesta jo aamuvarhaisella

Kaupungille tällainen luminen talvi tulee kalliiksi, kun aurausautoja täytyy pitää edelleen  liikkeessä. 50 miestä on kaupungin palkkalistoilla lumitöissä,  eikä sekään määrä tunnu tällaisena talvena mihinkään riittävän.  Kevään tullen miehet siirtyvät sitten muihin töihin.

(Satakunnan Kansa 25.3.1951)