sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Suomen marsalkan elämä sammui

Niinkuin jo eiliset uutiset viittasivat, Mannerheimin tila oli alkanut heikentyä ja viime yönä, puolenyön aikaan hän kuoli. Sveitsin aikaa se tapahtui jo eilisen puolella eli 23.30, mutta Suomessa kello oli jo 00.30 tätä päivää. Hän oli ollut tajuissaan loppuun saakka, sanellut vielä kirjeitä sihteerilleen, kun sydän lakkasi äkkiä toimimasta. 

Radiosta tuli tänään Mannerheimia muistavaa, arvokasta ohjelmaa. Siellä puhuivat presidentti  Paasikivi, pääministeri Urho Kekkonen ja puolustusvoimien komentaja A.Sihvo. Välissä oli tilanteeseen sopivia musiikkiesityksiä. 

Kyllä tämä oli raskas päivä. Istuin radion vieressä suuren osan päivästä. Ihme kyllä, Tuula ja jopa Penttikin aavistivat jotenkin tilanteen, koska he käyttäytyivät niin nätisti. Tuula leikki nukellaan eikä suuttunut Pentille, vaikka tämä välillä vähän yrittikin ottaa nukkea kädestä. Tuula jopa kävi taputtelemassa Penttiä päiväunille! 

(Satakunnan Kansa 27.1.1951, 28.1.1951, 29.1.1951)