maanantai 20. toukokuuta 2013

Kansakoulujen kevätjuhla pallokentällä

Olimme tänään Tuulan ja Pentin kanssa katsomassa Porin kansakoulujen kevätjuhlaa.  Sitä vietettiin lipuin, viirein ja koristellulla pallokentällä ulkoilmajuhlana. Oli siellä melkoinen vilinä, kun kansakoululaisia oli tuhatmäärin ja vielä sekä vanhempia että meitä muita uteliaita joukoittain katsomassa. 

Tuula piti erityisesti 600 alakoululaisen esittämästä laululeikistä, jonka loppulaulua "Kevät tulla keikutteli" Tuula on siitä lähtien tapaillut. Pentti oli silmät aivan ymmyrkäisinä, kun lapsosten esityksen lopuksi päästettiin taivaalla aika joukko värikkäitä ilmapalloja.

Ylempien luokkien oppilaat esittivät sen jälkeen erilaisia voimisteluesityksiä ja näytöksiä. Hienoin oli minusta 850 kauniin keväisiin pukuihin pukeutuneen tytön esittämä erityisen taidokas ohjelma. 

Ohjelma kesti melkein pari tuntia. Pentti nukahti tietenkin kesken, mutta Tuula jaksoi seistä koko ajan. Hänellä oli niin hauskaa, kun ohjelman lopuksi oli pussijuoksukilpailu.  Pussijuoksussa menestyivät parhaiten Kalaholman tulvien ja vaikeuksien karaisemat  tytöt ja pojat. 

Aikamoinen ponnistus Porin kansakouluilta ja Porin Opettajayhdistyspiiriltä. Edellinen vastaava juhla pidettiin Porissa kolme vuotta sitten,  Porin puolen Kansakoulukisat. Silloin oli paljon kouluja mukana Porin ulkopuolelta, mm. Pomarkusta.