maanantai 23. syyskuuta 2013

Liinaharjan uudet talot

On se hyvä, että Olavi päätti kuitenkin vielä odottaa oman talon hankkimista eikä lähdetty rakentamaan. Kyllä me pitkään silti mietittiin, kun niistä Liinaharjan kartanon maille kaavoitetuista uusista vuokratonteista ilmoitettiin. Sinne rakennettavista tehdastaloista pienempi, Pihlaja, olisi sopinut juuri meille, siinä olisi ollut alakerrassa kaksi huonetta ja keittiö ja ullakolla kaksi kamaria. Ne olisi voinut ensin antaa vuokralle ja sitten tulevaisuudessa Tuula ja Pentti olisivat saaneet vaikka omat huoneet.

Mutta onneksi ei siihen urakkaan vielä ryhdytty, varsinkin kun nyt on saanut lukea, kuinka huonossa kunnossa siellä on vesiasiat ja kadut. Täällä viidennessä osassa meillä on sentään kadut ja katuvalot, vesi tulee ja menee useimpiin koteihin eikä sähkön saamisessakaan ole mitään ongelmia. Liinaharjassa asutaan jo 28 talossa, mutta ei ole kulkukelpoisia teitä, katuvalaistuksesta puhumattakaan eikä talvella edes aurattu, vaan ihmiset joutuivat kulkemaan suksilla.