tiistai 1. syyskuuta 2015

Ensimmäinen syyskuuta jo ja 27 astetta lämmintä

Ei uskoisi, että ollaan jo syyskuussa, kun tänäänkin lämpö kipusi 27 asteeseen. Käytiin lasten kanssa Kirjurin rivieralla ja siellä kuultiin, että vesikin oli uimalaitoksen kohdalla 20-asteista. En muista moista intiaanikesää, eikä helteiden loppumisesta vielä lähipäivinä ole edes merkkejä. Sateita täällä jo kaivattaisiin, mutta niidenkään tulosta ei ole tietoa, vaikka Ruotsin puolella on satanutkin, mutta sateiden ei ennusteta tulevan tänne.

Ei siis taida ihan heti olla tarvetta näille villahousuille, joita aloittelin jo kutomaan. Tai no aika aloitukseksi se jäi, näillä helteillä langat kostuvat ja nuhraantuvat käsissä turhaan. Mutta kyllä se taas pian tulee sekin aika, että näitä tarvitaan.



(Satakunnan Kansa 2.9.1951, Omin käsin 1/1951)