maanantai 19. lokakuuta 2015

Liikennerikkomuksia sillan pohjoispäässä

Olavi on jo monta kertaa päivitellyt, kun on joutunut niitä liikenneonnettomuuksia sillan pohjoispäässä selvittelemään, että sillan pohjoispäälle pitäisi tehdä jotain. Siellä kun pohjoisesta tulevat autot ym. ajoneuvot ovat ajaneet sillalle vasenta puolta nuollen niin, että sillalta alas laskeutuville autoille ei ole jäänyt juurikaan tilaa.  

Nyt sinne on asennettu kiertosuuntamerkit, joiden ainakin pitäisi selventää, että mistä sillalle kuuluu ajaa ja mistä kiertää. Olavin mukaan nimenomaan pitäisi, sillä eivät ne autot, saati polkupyörät, ainakaan vielä uusista liikennemerkeistä piitanneet. Tai no kyllähän osa sentään sen uuden merkin oikealta puolelta kiersivät, mutta aika monen pitää kyllä vielä oppia, että jos tulee puuvillatehtaan sivua ja on matkalla konepajalle, tulee merkki kiertää oikealta!
   
(Satakunnan Kansa 19.10.1951)