torstai 4. helmikuuta 2016

Mannerheimin hautajaiset

Tänään on ollut niin raskas päivä. Olen koko päivän istunut radion vieressä kuuntelemassa lähetystä Mannerheimin hautajaisista Helsingin Suurkirkosta. Tuula on ihme kyllä leikkinyt nätisti itsekseen ja jopa vähän Pentin kanssa, vaistonnut varmaan, että äiti on nyt vähän toistaitoinen. Olisihan täällä Porissa ollut kirkossa muistojumalanpalvelus, mutta en minä sinne olisi lasten takia päässyt,  ja  niitä oikeita hautajaisia oli kuitenkin juhlallista kuulostella.

Radiossa kerrottiin, että Helsingissä oli kaduilla surusaattoa seuraamassa yli 100.000 ihmistä, joista ensimmäiset olivat tulleet paikalle jo aamuvarhaisesta ja saattokulkueen reitin varrelta kaikken kahviloiden ikkunapöydät varattu jo viikko sitten.  Haudalla laskettiin olleen 30.000 henkeä; varmaan eivät kaikki kyllä hautaanlaskua päässeet todistamaan, on se sellainen väkimäärä.  

Puhemies Fagerholmin puhe suurkirkossa ylisti Mannerheimiä minusta kyllä vähän liikaakin:  "Loistavana tulee hänen nimensä säilymään sotilaallisten mainetekojen historiassa, mutta ylevän kunniapaikan on aikakirjoissa saava hänen rauhantyönsä valtiomiehenä".  En minä ihan usko, että Mannerheimia vieläkään "koko kansa jumaloi", sen verran kovat arvet sisällissota jätti, mutta kyllähän hän, sisällissodan valkoinen kenraali, teki sitten väsymättä työtä sovinnon ja yhteisymmärryksen luomiseksi. 
 
(Satakunnan Kansa 4.2.1951, 5.2.1951)