lauantai 1. heinäkuuta 2017

Pori puistojen kuningatar

Ei Poria turhaan kehuta puistojen kuningattareksi. Me käymme kesällä usein lasten kanssa kaupungin eri puistoissa, kuten siinä raatihuoneen ja teatterin kulmassa sijaitsevassa Lastenpuistossa. Täytyy myöntää, että joka kerta Raatihuoneen puiston värikäs kukkameri tekee iloiseksi suihkulähteen ympärillä loistavine alppiruusuineen ja muine keskikesän kukkineen. Mutta ei istutuksia ole unohdettu Lastenpuistostakaan, vaan siellä on hienoja kivikkoistutuksia ja jos nostaa katseensa kohti karhupatsasta, näkyy sen ympärillä  melkoinen kukkien väriloisto. 

Niin ja Cygnaeuksen puisto on tietysti hieno sekin verenpisaroineen, punaisine kalloineen, sinipunaisine sireeneineen ja siperialaisine hernepuineen,  mutta minusta voiton vie kuitenkin niin siltä ja jopa raatihuoneen puistoltakin vesitornin juurella oleva pieni puisto, joka jää usein vähän huomaamatta. Nyt kun siellä kukkivat siniset, valkoiset, vaaleanpunaiset ja syvän violetit sireenit ja valkoiset ruusut, on paikka lähes "ylimaallisen" kaunis. Taustalla vanhan hautausmaan vanhat vaahterat  ja keskellä puistoa lampi ympärille istutettuine hopeapajuineen. 

(Satakunnan Kansa 1.7.1951)