keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Parantunut karamellien saanti lisää hammasmätää

Voi kauhistus, hammasmätä on taas alkanut lisääntyä. Vaikka onkin hienoa, että pula-aika alkaa jo vähän helpottaa ja karamellejakin alkaa tulla kauppoihin, on se alkanut jo nyt näkyä lasten hampaissa. Hampaiden peseminen ei ole vielä edes täällä kaupungissa kovinkaan tavallista, saati sitten mailla. Moni luulee, ettei maitohampaita vielä kannata edes pestä, koska ne tippuvat kuitenkin, mutta hammaslääkärit sanovat, että hampaiden pesu pitää aloittaa heti, kun lapsen suussa ensimmäinen hampaan viilto tuntuu. 

Ei ihme, jos lapset, ja monet aikuisetkin, pelkäävät hammaslääkäriä, jos hampaiden hoitoon on herätty vasta siinä vaiheessa, kun hammasmätä on päässyt hermoon asti. Onneksi meillä kotona oltiin sen verran valistuneita, että meillä yritettiin hampaita hoitaa, ja tietysti nyt  on sekä Tuulalla että Pentillä oma hammasharja ja hampaat harjataan aamuin illoin. 

Niin eikä me karamelleja kyllä kovin usein osteta, ehkä jouluna joku tikkunekku ja vappuna ja sellaisina päivinä. 

(Satakunnan Kansa 11.10.1951)
 

torstai 5. lokakuuta 2017

Huono sato leipäviljasta ja vielä huonompi rehusta

Kyllä tämä mennyt kesä oli tosiaan kuiva, nyt näyttää jo siltä, että  leipäviljasato on jäämässä ainakin 15 prosenttia normaalista ja rehun osalta vielä enemmän. Vaikka nyt jossain Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa onkin kuulemma saatu jopa ennätyssatoja, niin eivät ne riitä korvaamaan katoa muualla Suomessa, kuten täällä Satakunnassa. 

(Satakunnan Kansa 5.10.1951)

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Silakka-, omena ja sipulimarkkinoilla

Tänään oli jokirannassa oikein vanhan kunnon ajan tunnelmaa, parikymmentä kalastajamallista moottorivenettä silakkasaaliineen tuotteitaan myymässä. En vaan tiedä, missä kaikki ostajat olivat, sillä aika moni kalastaja sai palata saaliinsa kanssa takaisin toriin. Tai no, kun sitten menimme torille, niin siellähän sitä väkeä edes vähän enemmän oli. Mutta suolasilakat olisi kyllä kannattanut hakea rannasta, koska hinnat olivat jopa kolmanneksen torihintoja halvemmat. Suolasilakka maksoi vähittäin myytäessä, paperiin käärittynä, 40 markkaa kilo, mutta torilla 60 markkaa. Sen sijaan nelikon hinta oli sekä rannassa että torilla sama, 1400 markkaa astioineen, puoli nelikkoa (noin 17 kg) maksoi 800 mk. 

Toripäivillä, tai kuten vanha kansa pruukaa sanoa, omena- ja sipulipäivillä, oli tavaraa 
kukkuroillaan. Oli maalaismyyjiäkin, vaikka hyvän sään takia moni oli jäänyt korjaamaan satoa. Omenoita ja sipuleita ja punaposkisia puolukoita myytiinkin näköjään vilkkaasti. Minä en ostanut kuin litran verran puolukoita, ajattelin tehdä pyhänä jälkiruuaksi pappilan hätävaraa, kun meille on jäänyt sekalaisia korppuja ja pikkuleipiä. Varsinaiset talviset marjat me saamme Merikarvialta, anoppi lupasi lähettää linjurin kyydissä meille talviset puolukat. 

Pappilan hätävara
1/2 l hyvää kermaa
2-3 dl puolukkahilloa
1/2 l vehnäkorppupaloja ja pikkuleipiä
maitoa tai marjamehua
(sokeria)  

Sokerilla maustettu kermavaahto, hillo ja maitoon tai mehuun kastetut leivät pannaan kerroksittain jälkiruokamaljaan.


(Satakunnan Kansa 5.10.1951, Kotiruoka 15. painos 1940)

lauantai 23. syyskuuta 2017

Rosenlewin uuden kodinkonetehtaan avajaiset

Konepajan alueelle ollaan Rosenlewille rakentamassa uutta kodinkonetehdasta. Sitä  kutsutaan  Ema-tehtaaksi, koska kaikki siellä tehtävät koneet tulevat olemaan emalipintaisia, niin jääkaapit, pesukoneet kuin sähköliedet. Siellä on tarkoitus valmistaa kokonaista 10000 jääkaappia, 10000 pesukonetta ja 10000 sähköliettä vuodessa. Jääkaappien valmistus on jo aloitettukin ja ensimmäisten kaappien pitäisi tulla jo joulumarkkinoille. 

Olisihan sellainen jääkaappi hieno, varsinkin kesällä, koska meidän kellari ei ole kovin kylmä. Talvella ei tietenkään ole mitään hätää, kun on kuistilla kylmäkonttuuri, ja kovimmilla pakkasilla jopa keittiön konttuurissa hankkii maito jäätyä, mutta näin kesän jälkeen sitä aina miettii, että olisipa kunnollisen kylmä säilytyspaikka. No, lapsilla ei ole ollut valittamista, eikä Olavillakaan, kun olen paistanut happamasta maidosta lättyjä tai pannukakkoa harva se ehtoo. Onneksi minulla on sähköliesi. En minä varmaan lettuja olisi viitsinytkään paistaa, jos olisi puuhellalla pitänyt,  kesähelteellä.

Niin vielä niistä jääkaapeista. Olisihan sellainen hieno, mutta ne ovat kyllä niin kalliita, etten usko niiden kovin nopeasti yleistyvän. 49500 markkaa! Niissä käytetään kuulemma jotain uudenaikaista, sähkövirran avulla tehtävää kemiallista reaktiota, mitä se sitten tarkoittaakin, ruotsalaisen Buulidenin patentin mukaan.  Pyykinpesukoneesta en osaa edes haaveilla, ja tuleekohan sellaisella edes puhdasta.

(Satakunnan Kansa 23.9.1951)  

torstai 31. elokuuta 2017

Tapio Rautavaara ja muut kultamitalimiehet Herralahden kentällä

Kylläpä täällä Porissa nyt tapahtuu! Tänään oli Herralahden kentällä suuri joukko vanhoja ja vähän tuoreempia olympiakultamitalimiehiä esiintymässä ja leikkimielisesti kilpailemassakin, ja samalla keräämässä rahaa olympiakassaan.  Eduskunnan Urheilukerhon järjestämällä "olympiatempausturneella"  oli olympiakuumetta nostattamassa Hannes Kolehmainen, Teudor Koskenniemi, Heikki Liimatainen, Albin Stenroos, Toivo Loukola, Lauri Lehtinen, Volmari Isohollo kuin iki-ihana Tapio Rautavaarakin. Lisäksi paikalla oli Porin oma poika, ei tosin olympiamitalisti, mutta  moninkertainen maailmanmestari kuitenkin eli mestariampuja Olavi Elo. 

Niin ja tottakai siellä oltiin mekin, koko perhe. Rautavaara on kyllä ihmeellinen mies, jousiampuja, näyttelijä, laulaja - ja niin komea. Rautavaara aloitti tilaisuuden laulamalla kitaran säestämänä. Sitten seurasi leikkimielinen viestikisa olympiamitalistit vastaan porilainen juoksijapari Julin - Haikkola.  Leikkimielinen tosiaan, sillä olivathan vanhimmat mitalistit sentään jo seitsemännellä kymmenellä, Koskenniemi, Kolehmainen ja Stenroos, ja nuorinkin, Rautavaara, yli kolmenkymmenen. 

Vaan aika hauska oli se Porin valtuustoryhmien välinen 4 x 100 m viesti!  Osa tietysti juoksi ihan tosissaan, mutta satuin olemaan lähellä, kun porvareitten ankkuri Olli Linnainmaa tuli  viimeisenä maaliin, omissa oloissaan, eli omien sanojensa mukaan "itsepalveluvauhtia". Taisi olla pieni mainos, koska sanotaan, että Linnainmaan itsepalvelumyymälä Isolinnankadulla olisi ollut Suomen ensimmäinen itsepalvelumyymälä.

(Satakunnan Kansa 1.9.1951)

lauantai 26. elokuuta 2017

Rata-ajot Porissa

Tiilimäellä järjestettiin näköjään, tai oikeastaan voisi sanoa kuuleman mukaan, tänään rata-ajot, oikein Suomen mestaruusajot. Semmoinen meteli ja pärinä kuului koko kaupungin yli, että joinakin hetkinä tuntui melkein, että auto tai moottoripyörä tulee juuri päälle! 

Eiväthän ajot mikään uusi asia ole,  ensimmäiset on pidetty jo ennen sotia, vuonna 1934. Sodan aikana ja pari vuotta sen jälkeen ei kisoja pidetty, mutta nyt sodan jälkeen tämä taisi olla jo viides kerta. Ensimmäiset ajot ajettiin Uudellakoivistolla Satakunnankadun ja Lounaisen Linjakadun (s.o. Karjalankatu) paikkeilla, sitten Tiilimäellä, sodan jälkeen ensin lentokentällä ja nyttemmin Tiilimäen radalla.


Tänä vuonna oli pääkilpailuna joku Midget- eli Formula 3 -luokka, jonka voitti Curt Lindholm. Mutta kyllä siellä moottoripyörilläkin ajettiin, ja jos oikein ymmärsin, niin monessa eli luokassa.

On vähän hassua, että minä kilpa-ajoista kirjoitan tai siitä jotain tietäisin, mutta kun meidän Olavi on niin kamalan kiinnostunut moottoriurheilusta ja oli tänään ihan taas tikahtua intoonsa. Oli saanut seurata kilpailuja, vieläpä virkatehtävissä, sillä sinne oli  tulossa paljon yleisöä, varmaan lähemmäs 10000 ihmistä. Joten meillä puhuttiin koko ilta Lindholmista ja Östblomista ja Heikkilästä ja Teräksestä ja Ylösmäestä ja Jawoista ja Triumpheista ja ties mistä. Ja siitä, minkämoisia ennätyksiä olisikaan tullut, jos tukahduttavan helteinen sää ei olisi muuttunut ukkoskuuroiksi ja rankkasateeksi. 

(Satakunnan Kansa 27.8.1951)