sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukuusikaupoilla

Tänään ostimme torilta kotiin joulukuusen. Löysimmekin oikein nätin, tasaisen ja kapean. Ennen meillä on ollut vain pöytäkuusi, mutta nyt kun löytyi näin sopiva, ostimme oikein ison kuusen. Eikä me varmaan isoa kuusta oltaisi silti uskallettu ostaa, jollei Olavi olisi hankkinut siihen  sähkökynttilöitä Airiolta. Kalliit ne kyllä oli, mutta niin paljon turvallisemmat kuin elävät kynttilät.

Kuusi tuodaan tietenkin vasta aattona sisään ja koristellaan. Tuula on jo innokkaasti leikannut paperisuikaleita ja liimannut niistä perunalla lenkkiketjua koristeeksi. Latvaan tulee hieno hopeatähti ja sitten tietenkin lippunauha.