Aika hauska juttu, Yleisradio ja minä ollaan ihan saman ikäisiä, 25-vuotiaita tänä vuonna molemmat. Tuntuu oudolta, ettei se ole sen vanhempi, kun muistan jo aika pienestä, että tuffalla oli kamarissa radio. Sitä ei kyllä kukaan muu saanut koskea kuin tuffa itse. Siihen aikaan ei radioita monella Merikarvialla ollut, joten pyhisin meille kerääntyi aina väkeä sitä kuuntelemaan. Ihmiset istuivat sen ympärillä hiljaa ja keskittyneinä, melkeinpä kunnioittavina, kun tuffa käänteli nappulasta etsien radioaaltoja. Oli juhlallista, kun sieltä sitten kajahti Radio-orkesterin soitto!
Vaikka tuffa oli kotoisin pienestä torpasta eikä ollut käynyt kuin kiertokoulua, oli hän aina ollut kiinnostunut kaikesta uudesta tekniikasta, puhelimista, sähköstä ja sellaisesta. Oli rakentanut itselleen kidekoneenkin ja tosiaan hankkinut vähistä rahoistaan huolimatta radion. En nyt ihan varmaan muista, koska tuffa sen hankki, minusta se on ollut hänellä aina, mutta voi olla, että vasta kuitenkin 1930-luvulla.
Meillä on Olavin kanssa ollut aina radio. Tai no siis Olavillahan oli jo ruskea bakeliittinen radio silloin kun viisi vuotta sitten mentiin naimisiin. Se on meillä vieläkin varuiksi, mutta nythän meille on ostettu uusi, komea radio, kun ne Olympialaiset on tulossa. Tosin vasta ensi kesänä, mutta Olavilla oli niin kovat poltteet, että uusi oli jo saatava. Onhan siinä tottakai parempi ääni ja kuuluvuus kuin vanhassa, en minä sitä sano, mutta olisihan tuolle rahalle ollut paljon parempaakin käyttöä.
(Satakunnan Kansa 9.9.1951)
