sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Mikonkadun ja Katariinankadun kulma

Käytiin tänään kävelyllä Mikonkatua pitkin vesitornille päin, kun lehdessä oli eilen juttu kahdestakin uudesta kerrostalosta, jotka ovat valmistumassa Katariinankadun kulmaan. Tuntuu, että menin siitä ihan vastikään ohi ja silloin tontilla oli vielä vanhoja puutaloja, mutta ne on kuulemma purettu viime kesänä. En minä nyt tiedä, olivatko ne puutalot niin heikkokuntoisia ja rähjäisiä kuin mitä lehdessä väitettiin, mutta toki vanhanaikaisia. Kaipa nämä uudet, nykyaikaiset kerrostalot ovat mukavampia asua, vaikka eivät ne minusta erityisemmin Porin kaupunkikuvaa paranna, ne ovat niin kovin suoraviivaisia.

Satakunnan Kansa 25.2.1951
 Mikonkadun puolelle numeroon 28 on siis valmistumaisillaan Ahde Oy:n 4-kerroksinen talo. Tai no sinne on muutettu jo tämän kuun alussa, joten melkein valmis se on, jotain vähäisiä putkitöitä ja saunan lopputöitä lukuunottamatta.
Johtaja V.Limnellinkin 3-kerroksinen talo samalla tontilla Katariinankadun kulmassa on melkein valmis, vain parin päivän putkitöitä vaille, mutta kun putkimiehet ovat lakossa, ei taloon vielä ole päästy muuttamaan.