keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Syksyn muoti suosii mustaa ja harmaata

Lehdessä kerrottiin, että kangastilanne olisi lopultakin paranemassa, sekä laatuun että väreihin nähden. Olisikohan jo tänä syksynä mahdollista hankkia uusi arkipuku, vanha alkaa jo kiiltää takaa. Jos vain saisin uutta kangasta niin vanhasta voisi tehdä Tuulalle uuden mekon ja ehkä siitä riittäisi vielä kangasta Pentin housuihin. 

Ravintola Satakunnassa oli ollut sunnuntai-iltana pukuparaati, jossa porilaiset ompeluliikkeenharjoittajat olivat esitelleet pariisilaislehtien muotikuvista mukailemiaan vaatteita meidän oloihimme sovellettuina. Oli hauska lukea, että pukujen linja ei ole viime syksystä paljoa muuttunut. Uutta olivat ennen kaikkea erilaiset napitukset, huivit ja liehukkeet, joiden avulla saan helposti uudistettua vanhaa vierailuleninkiäni. Väreistä ovat edelleen suosituimpia musta ja harmaa, mutta myös hillitty sininen ja tumma punainen olivat näytöksessä yleisiä. Oi jos saisi uuden puvun tumman punaisesta silkkisametista!